Kirjoittaja

tiistai 22. lokakuuta 2019

Elämää valmistumisen jälkeen

"Kun maisteritutkinto ja gradukin ovat jo takana päin, ei se toisen asteen tutkinto voi enää olla kovinkaan iso rasti!" 

Näin ajattelin, kun syksyllä 2016 suuntasin kohti pitkäaikaista unelmaani, vaatetusalan opintoja. Enpä olisi osannutkaan tuolloin arvata, kuinka monta mutkaa olisi vielä matkan varrella ennen kuin tutkintopaperi olisi vihdoinkin plakkarissa, elokuussa 2019.

Vaatetusalan opinnoissa tarvitaan monenlaisia taitoja. Luovuutta, sorminäppäryyttä ja huolellisuutta. Piirtämistaitoja, ohjelmisto-osaamista ja matikkapäätä. Graafista hahmottamiskykyä, ongelmanratkaisutaitoja ja asiakaspalvelutaitoja. Kykyä poimia asiakkaan ideoista selkeä näkemys, kuvitella vaate valmiina ja ottaa huomioon asiakkaan ruumiinrakenne suunnittelussa. Ja toki tarvitaan myös rutkasti teoriatietoa mm. materiaaleista ja ompeluprosesseista.

Näin jälkikäteen en voi todellakaan väittää, että nämä opinnot kokopäivätyön ohessa olisivat olleet vain kevyttä puuhastelua, kuten olin alun perin kuvitellut. Oikeastaan näiden ammatillisten opintojen läpi vieminen tuntui jopa isommalta urakalta kuin korkeakouluopinnot.


Mutta mikä sitten teki toisen asteen opinnoista niin haastavia?

Kurinalainen opiskelutahti. Kontaktiopinnoissa meillä oli läsnäolopakko, kun taas yliopistossa oli akateeminen vapaus (tai ainakin vapautta) suunnitella omat aikataulunsa.

Täysin uuden toimialan harjoittelu sekä erilainen opiskelutyyli, johon olin tottunut. Vaikka käytännönläheisyys olikin myös terapeuttista vastapainoa tietotyölle, olivat omat rutiinini ompelu- ym. tekniikoissa sen verran verkkaisia ja uutta tietoa tuli niin kovaa tahtia, että kiire oli väistämätön kumppani opintojeni arjessa.

Aikataulupaineet. Opinnot olivat tarkasti suunniteltuja ja etenemisvauhti nopea. Jos yksi viikko jäi koulusta väliin vaikkapa flunssan vuoksi, olivat rästissä myös harjoitustyöt sekä lähiopetuksessa teemana olleet uudet taidot.

Matemaattisten taitojeni herättely peruskaavojen piirtämisen yhteydessä sekä uudet ohjelmistot. Vaikka olen viestintäalalla opetellut lukuisia ohjelmistoja ja työkaluja, olen edelleen sitä mieltä, että kaavanpiirto-ohjelma Grafis on vaikein ohjelma, jota olen koskaan käyttänyt.

Lisäksi listaan täytyy lisätä vielä myös oma kunnianhimoni, pieni taipumus perfektionismiin sekä epärealistiset käsitykset omista taidoista ja työskentelyvauhdista. Myös valtava into oppia uutta nostaa pään pilviin, mutta ei jätä jalkoja maanpinnalle.

Kuva on otettu viimeisestä näyttökokeestani, mustasta nahkahameesta, joka valmistui viime kesäkuussa.

Olen myös sitä mieltä, että yliopiston tenttiviikko on läpihuutojuttu verrattuna näyttökokeesiin. On täysin eri asia käydä istumassa pari tuntia tentissä kuin paahtaa 3-4 viikkoa putkeen työpäivän jälkeen pitkiä iltoja näyttökokeen parissa, johon tietysti päälle tulee vielä lukuisia etätehtäviä: muun muassa työvaiheiden raportointia, saumojen poikkileikkauskuvia, piirroksia ja luonnoksia sekä teoriaan liittyviä kirjallisia tehtäviä.

Oman haasteensa tuottivat myös pitkät välimatkat kotoa Helsingistä kouluun Espooseen, työ- ja koulupäivien venyminen yömyöhälle sekä muut harrastusten ja elämän yhteensovittamisen haasteet. En voi väittää, että jaksamisen kanssa olisi aina ollut helppoa, mutta onneksi opinnoissa oli myös sopivasti joustoa ja välillä harjoitustöitä oli mahdollista tehdä myös kotona. Suurimmat kiitokset lähetän myös huikealle ryhmäohjaajallemme Tainalle uskomattomasta tsemppihengestä.

Rehellisesti voin sanoa, että oma ymmärrykseni ja arvostukseni ammatillisia opintoja kohtaan on noussut omien opintojeni aikana entisestään. Nostan hattua opettajille, jotka tekevät parhaansa sinnitellessään ammatillisen koulutuksen reformin tuomien muutosten keskellä. Kiire ja työmäärä ovat kasvaneet entisestään, kuten myös ryhmäkoot ja vastuu.

Alkuvuodesta 2019 tein sarjatuotantona kolmen puseron sarjan.
Tässä kuvassa hahmottelen erilaisia ristikkovaihtoehtoja puseron selkään. 
Ajoittaisesta stressistä huolimatta saan olla tyytyväinen lopputulokseen: siihen, miten valtavasti uutta olen oppinut vaatetusalasta ja ompelutekniikoista! Parhain kokemukseni oli tietysti työharjoittelujaksoni Bilbaossa, Pohjois-Espanjassa, jossa vietin yhden elämäni parhaimpiin lukeutuneista ajanjaksoistani.

Elokuussa, kesälomani päätyttyä sain vihdoin hakea postista odotetun kirjeen: tutkintotodistukseni. Lähdin juhlistamaan tuoretta tutkintoani ystäväni kanssa meren äärelle kuohuviinin ja pienen piknikin merkeissä.

Opintojeni päättymisen jälkeen olen ottanut hieman back up'ia ompelupuuhiin, voisin puhua luovasta tauosta. Tänä syksynä olen hypännyt mukaan sekä vanhoihin tuttuihin että kokonaan uusiin aktiviteetteihin. Olen nauttinut rakkaasta tanssiharrastuksestani baletista parin vuoden tauon jälkeen. Lisäksi olen aloittanut uutena harrastuksena pilateksen ja lähtenyt mukaan nuorkauppakamaritoimintaan.


Saumanvaara-blogi on kulkenut mukanani säännöllisen epäsäännöllisesti koko opintojeni ajan. Välillä tiheämmin, välillä harvemmin. Tämän kirjoituksen myötä laitan blogini jäihin, ainakin toistaiseksi.

Ompeluharrasteeni saavat jatkoa viimeistään siinä vaiheessa, kun saan omassa uudessa kodissani suunnitteilla olevan ompelunurkkauksen kuntoon tai sitten, kun lähden tutustumaan Kalliossa sijaitsevaan Verstas 247 -nimiseeen ompelustudioon.

Harrastukseeni liittyviä kuvia ja kuulumisia tulen jatkossa julkaisemaan lähinnä Saumanvaara-blogin Instagram-tilillä. Minulla on esimerkiksi useita vielä blogissa julkaisemattomia kuvia koulussa tehdyistä ompelutöistä. Esimerkiksi näitä julkaisen sopivana ajankohtana Instagramin puolella.

Tässä vaiheessa lausun kiitokset kaikille blogini lukijoille opintoaikojeni myötäelämisestä. Nyt on luovan tauon aika!

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Himosilittäjät ja kaiken mankeloijat

Minun on tehtävä pieni tunnustus.

Vaikka olenkin viittä vaille valmis vaatetusalan opiskelija, pyrin viimeiseen asti välttämään vaatteiden silittämistä. Se on vain yksinkertaisesti niin tylsää.

Pyrin pitkälti ostamaan ja ompelemaan mahdollisimman helppohoitoisia vaatteita. Sellaisia, jotka ovat mieluusti jo suoraan pesun jälkeen välittömästi käyttövalmiita.

Vaikka vaatteita itse tehdessä silittäminen onkin työskentelyn elinehto (ja silloin se itseasiassa on ihan mukavaakin!), silti minun täytyy myöntää, että en kuulu heihin, jotka aamukahvin jälkeen silittävät paitapuseronsa ja prässäävät housunsa.

Opintojeni aikana olen pitkälti pyrkinyt valitsemaan koulutöissä helposti siliäviä materiaaleja. Lisäksi olen pikkuhiljaa kehittänyt ymmärrystäni erilaisten kankaiden ominaisuuksista ja näppituntumaani laadukkaiden materiaalien tunnistamisesta.

Parhaita ovat helposti käsiteltävät kankaat, jotka eivät rypisty käytössä, mutta eivät myöskään purkaannu helposti ompeluvaiheen aikana.



Sarjaompeluprojektissani, josta kerroin edellisessä blogissani, kangasvalinta osui harvinaisen nappiin. Ihastuin koulun kangasvarastosta löytyneeseen mukavaan materiaaliin (47 % puuvillaa, 50 % polyesteriä, 3 % elastaania), joka tuntui yhtä aikaa sekä juhlavalta että samaan aikaan myös rennolta ja laadukkaalta. Ja ennen kaikkea tykästyin pirteään korallin väriin.

Nyt kun olen käyttänyt omaa mallikappalettani useita kertoja eri tilanteissa, siitä on tullut yksi lempivaatteistani. Eikä pelkästään sen vuoksi, että materiaali on tuntunut päällä todella miellyttävältä.


Olen käyttänyt korallin väristä puseroa muun muassa dinnereillä ystävien kanssa, esinaiseni läksiäisissä ja Tukholman matkalla (kuten tämän blogin kuvissa). 

Silitystä välttelevälle henkilölle on siunaus se, että tämä vaate ei rytisty käytössä. Ei edes silloin, kun istuin ravintolassa pitkän kaavan kautta kolmen ruokalajin illallisen ja ilta jatkui kalliolaisessa yökerhossa lähes pilkkuun saakka.

Arvostan kovasti myös sitä, että pusero ei ole tuntunut missään tilanteessa liian kuumalta, koska kangas on mukavan hengittävä.


Opiskelujeni alussa opettajani ilme oli näkemisen arvoinen, kun kerroimme luokkakaverini kanssa vastahakoisesta suhteestamme vaatteiden silittämiseen. Luokkakaverini ei itse asiassa edes omistanut silitysrautaa ennen kuin aloitti opintonsa. 

Himosilittäjien klaanin ääripääksi voisin nimetä erään sukulaiseni. Eivät edes sukat tai alusvaatteet päädy hänen kaappiinsa ennen kosketusta silitysraudan kanssa. 

Olen tavannut myös kaiken mankeloijia. Heitä, jotka kiljuvat ilosta nähdessään taloyhtiön pesutuvan nurkassa mankelin. Näihinkin kapistuksiiin olen itsekin joskus taloyhtiöiden pesutuvissa törmännyt, mutta lähemmän tuttavuuden tekemisen olen jättänyt väliin. 

No, omena on pudonnut hyvin kauas sen suhteen, että minusta tulisi joskus edes silityspositiivinen henkilö. Helpotus onkin siis se, että tavoitteeni välttää silitysraudan käyttöä toteutui tässäkin ompeluprojektissa. 

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Loppusuora häämöttää!

Kaksi vuotta matkustin raketilla, kolmannen potkukelkalla.

No en kuitenkaan kirjaimellisesti, mutta kuvainnollisesti kyllä, jos kuvailen opintojeni tahtia. Kaksi ensimmäistä opiskeluvuotta olivat todella kovan kiireen ja työn täyteisiä, mutta tälle ylimääräiselle kolmannelle vuodelle on sitten jäänyt vain lähinnä Bilbaon työharjoittelun vuoksi keskeytyneiden rästitehtävien suorittamista.

     
Kolmannen vuoden hommiksi minulle jäi kahden kurssin - nahkaompelukurssin sekä sarjaompeluprojektin - viimeistely.

Koska nahkaompelukurssi edellyttää monia ompeluun ja materiaalin käsittelyyn liittyviä erityistekniikoita verrattuna normaalin kankaan ompeluun, oli järkevintä suorittaa tuo haastava kurssi loppuun vuoden päästä uuden ryhmän kanssa. Koska olen käytännössä odottanut koko lukuvuoden kevättä ja nahkaompelukurssin alkamista, suoritinkin sarjaompelukurssin hyvin väljässä aikataulussa, rauhassa töiden ohella.

Projektityön kurssilla minun tuli suunnitella ja valmistaa pieni sarjatuotanto eri kokoisia vaatteita. Kävin läpi koulun kangasvarastoja ja ihastuin puuvillasatiinisekoitekankaiseen, josta löytyi monta herkullista väriä. Koralli, tummansininen, kultainen ja hopea. Päätin toteuttaa sarjan juhlapuseroita.

Piirsin aluksi muutamia mallikuvia puseroista ja kyselin tuotteeni kohderyhmääni (noin 30-40-vuotiaat klassisesta tyylistä pitävät naiset) kuuluvilta kollegoiltani ja ystäviltäni mielipiteitä omista suosikeista. Äänet jakautuivat yllättävän hajanaisesti monelle eri mallille, mutta pienen kärjen muihin ideoihin teki kellohihainen, v-päänteinen juhlapusero, jonka selässä olisi ristikkokuvion muodostavat nauhat.



Seuraavaksi oli edessä proton tekeminen ja sovitus sekä lopullisen mallin kaavoittaminen. Alkuperäinen piirros koki tässä vaiheessa vielä hieman muutosta. Kokeilin mallinukelle monenlaisia erilaisia kuvioita selkään ennen kuin löysin sopivimman mallin.


Testailin erilaisia tapoja toteuttaa nauharistikkoa puseron selkäosaan, jotta saisin nauhoista riittävän siroja ja istuvia. Tein puserosta korallinvärisen mallikappaleen. Tosin alla olevassa kuvassa väri ei tosin näytä yhtään oikeanlaiselta, ja lopulliseen puseroon sain noista nauhoistakin tehtyä ohuemmat kuin kuvassa.


Mallikappaleen valmistuttua olikin edessä kaavojen tekeminen tekeminen sarjatuotantoa varten.

Tein itselleni mallikappaleen korallin värisestä kankaasta. Näyttökokeessa taas tein sarjatuotantona tummansinisestä kankaasta puseron koon 38, kultaisesta koon 42 ja hopeasta 46.

Tähänkin näyttökokeeseen sisältyi runsaasti paperitöitä, sillä projektin vaiheet piti dokumentoida tarkasti. Työraportissa kävin läpi mm. kankaiden leikkuusuunnitelman, saumojen rakenteet, arvion myytävän tuotteen kustannuksista ja hinnasta sekä työvaiheet listattuna. Lisäksi näyttöön sisältyi myös kirjallisia tehtäviä mm. materiaaliopista.




Olin etukäteen ajatellut, että sarjatuotannon näyttökoe tapahtuisi nopeasti ja rutiinilla, koska siinä pääsee kuitenkin tekemään samanlaisia puseroita monta peräjälkeen. En ollut kuitenkin osannut ottaa etukäteen huomioon sitä, kuinka paljon työtä ja haastetta puseroiden selkäosien ompelu ja sovitus voisivat minulle tuottaa.

Selkäosaan tulevien nauhojen valmistaminen tuntui aluksi todella haasteelliselta, koska jouduin kokeilemaan monenlaisia metodeja ennen kuin löysin kätevimmän tavan kääntää nauhat nurinpäin ompelemisen jälkeen. Parsineulalla ei homma oikein luonnistunut, joten paras työkalusetti oli hakaneula ja riittävän tukeva naru siihen somittuna. Sillä tekniikalla sain tehtyä selän nauhaosat myös ohuemmiksi.

Myös nauhojen sommittelu selkään tuotti päänvaivaa, koska nauhat olivat todella liukkaita ommella ja niiden saaminen selkäosaan symmetrisesti vaati paljon aikaa. Sovitin puseroita useita kertoja mallinukelle edestakaisin, merkitsin nauhojen paikkoja kankaaseen, ompelin nauhoja paikoilleen, purin nauhoja pois ja sommittelin taas uudelleen ennen kuin olin suurin piirtein tyytyväinen lopputulokseen.

Kevätflunssa osui näyttökokeen loppuvaiheelle, mutta siitä toivuttuani sain viimeisteltyä puserosarjan arvostelua varten.




Nyt toiseksi viimeinen näyttökoe on siis vihdoinkin takana ja loppupuristus opinnoissa saa vihdoinkin alkaa. Juuri käynnistyneen nahkakurssin parissa vierähtää seuraavat reilut kaksi kuukautta varmasti nopeasti.

Nyt on taas aika panna potkukelkka talviteloille ja käynnistää raketti uudelleen loppukiriä varten!


lauantai 20. lokakuuta 2018

Suomi-arkea Bilbaon jälkeen

Nyt on kulunut lähes 5 kuukautta siitä, kun palasin Bilbaosta Suomeen. Melkein puoli vuotta. Miten tämä aika vain juokseekin niin vauhdilla?

Kun hyppään ajassa hieman taakse päin, olihan se hiukan hassu tunne, kuinka yksi muutaman tunnin lento muuttaa kaiken. Ihan kuin jättiläinen olisi napannut minut pinseteillä ylös Suomesta ja pudottanut uuteen, valmiiseen elämään Espanjassa.




Urbaani kaupunkiympäristö Helsingissä vaihtui vuoristoiseksi Bilbaoksi, ja kieli suomesta espanjaksi. Kallion yksiö vaihtui kimppakämppään Bilbaossa, ja hipsterikahvilat espanjalaisiin pinchoravintoloihin.

Ulkoiluhetket Töölönlahdella vaihtuivat kävelylenkkeihin La Ría -joen varrella, ja organisaatioviestinnän tehtävät työhön ompelimossa ja käsillä tekemiseen.

Ei enää kirjoittamista, videoiden tuottamista, nettiuutisia ja somemaailmaa. Sen sijaan päivät täyttyivät vaatteista, muodista, kaavoista ja ompelemisesta.





Työharjoitteluni viimeiset kaksi viikkoa (14.5.-25.5.2018) ovat jääneet tuolloin blogissani kertomatta mm. Suomeen paluuseen liittyneiden kiireiden vuoksi, joten voisinpa kertoa aluksi tuosta ajanjaksosta hieman.

Loppuaikani harjoittelussa hurahti uudenlaisten haasteiden parissa -  nimittäin markkinoinnin ja viestinnän tehtäviä tehdessä. Oli mukavaa päästä hyödyntämään omaa kokemustani ja osaamistani viestinnän alalta Ifeelnutin hyväksi, ja koinkin, että sain vastuuta ja luottamusta osakseni mainituissa tehtävissä.

Aluksi sain tehtäväkseni kartoittaa Ifeelnutille potentiaalisia jälleenmyyntipaikkoja Suomesta ja Ruotsista. Kartoitin ns. "multi brand storeja" isoimmista kaupungeista sekä tutustuin näiden valikoimiin siltä kannalta, mihin Ifeelnutin tuotteet voisivat sopia mukaan. Valitsin joukon potentiaalisimpia tavarataloja ja vaatekauppoja kummastakin maasta sekä etsin yhteystietoja näiden mallistojen sisäänostajille.

Työharjoitteluni viimeisenä päivänä otin myös yhteyttä suomalaisiin yrityksiin sähköpostitse ja lähetin niihin Ifeelnutin tuoreimmat katalogit. (En tosin ole tullut kysyneeksi jälkikäteen, poikivatko ensikontaktina lähetetyt viestit myöhemmin yhteydenottoja Ifeelnutin suuntaan, tai onko joidenkin paikkojen suhteen jo käynnistetty yhteistyötä.)



Tehtäviini kuului myös suunnitella ja toteuttaa kokonaan uusi uutiskirjeformaatti Ifeelnutin jälleenmyyjiä varten.

Haastattelin Ifeelnutin omistajaa ja pääsuunnittelijaa Maitea uutiskirjettä varten,  aiheena oli tietenkin seuraavan kevään ja kesän 2019 -tuleva mallisto. (Kansainvälisellä "muotikielellä "sanottuna siis S/S 2019 -mallisto.) Kirjoitin uutiskirjeeseen pieniä uutisia sekä etsimme oheen sopivat kuvat.

Uutiskirjettä laatiessani tutustuin myös  mm. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaikutuksiin sähköpostimarkkinonnissa. Asetus astui nimittäin voimaan harjoitteluni loppumetreilllä. Tietosuoja-asetuksen myötä yritysten on kyettävä mm. osoittamaan mm. se, millä tavoin asiakkaiden henkilötietoja käsitellään. (Lisää aiheesta mm. täällä.)


Entä millaisia oppeja työharjoittelustani pikku hiljaa kansainvälistyvän vaatebrändin parissa kertyi, jos ajattelen harjoitteluaikaani kokonaisuutena?

No päälimmäisenä mieleeni nousee ainakin kattava näkemys siitä, mitä kaikkea sisältyy vaatetusalan yrittäjän työhön. Ohessa kartoitin myös ymmärrystäni vaatetusalan liiketoiminnasta sekä sen haasteista.

Pääsin näkemään läheltä, miten muotitrendit syntyvät ja millaisen prosessin kautta tuotteet löytävät tiensä kuluttajien vaatekaappeihin. Kuinka ensimmäisistä luonnoksista sekä kangasvalinnoista päädytään prototyyppeihin. Millä tavoin mallistoja markkinoidaan medialle, jälleenmyyjille sekä kuluttajille. Ja kuinka prototyypeistä osa valikoituu tuotantoon ja päätyy kauppojen hyllyille.


Itse näen Ifeelnutin brändissä paljon potentiaalia kasvuun ja kansainvälistymiseen. Tuotteet ovat laadukkaita, mukavia, nuorekkaita sekä ilmeeltään skandinaavisen raikkaita. Valmistusprosessissa ekologisuus ja vastuullisuus ovat tärkeitä arvoja. Paljon potentiaalisia uusia asiakkaita voisi löytyä mm. Suomesta.

Isompaa kasvua varten tarvittaisiin lisää resursseja markkinointiin, myyntiin ja PR:ään. Sillä tavoin voitaisiin tuottaa brändille lisää näkyvyyttä ja tunnettuutta, löytää uusia jälleenmyyntipaikkoja tuotteille sekä hankkia tarpeellisia kontakteja esimerkiksi mediaan, bloggareihin ja brändilähettiläisiin.

Sama resurssihaaste koskee varmasti monia pieniä vaatetusalan yrityksiä esimerkiksi täällä Suomessakin. On paljon taitavia tekijöitä sekä brändejä, jotka jäävät pimentoon, vaikka potentiaalia kasvuun voisi olla.



Bilbaon aikana valtaosa oman vuosikurssini opiskelijoista oli jo ehtinyt valmistua. Omat opintoni venyvät vielä tälle kolmannelle vuodelle. Jäljellä on enää pari rästikurssia ja niihin kuuluvat näytöt. Mutta mitäs pienistä. Joustavuus on opiskelussa tosi hyvä juttu, koska ilman sitä olisi myös Bilbaon kokemukseni jäänyt minulta väliin.

Parhailllaan teen projektiopintoihin kuuluvaa sarjaompeluharjoitusta. Vuodenvaihteessa ja alkuvuodesta minulla taas ei ole opintoja, mutta keväällä on edessä aiemmin aloitetun nahkaompelukurssin loppuun saattaminen. Kurssi hoituu samalla, kun myös kakkosvuosikurssin opiskelijakin suorittavat samaa kurssia.


Alkusyksystä koululle palatessani kävin ensitöikseni tapaamassa kv-koordinaattoriamme palautekeskustelun merkeissä. Koululla ollaan oltu innostuneita siitä, kuinka olen taltionut Bilbao-kokemuksiani tähän blogiin sekä Instagramiin. Minua onkin alustavasti pyydetty muutamiin tilaisuuksiin kertomaan vaihtokokemuksistani. Hienoa kuulla, että olen pystynyt tuottamaan vaihdosta dokumentaatiota, josta on hyötyä myös muille opiskelijoille. 

Jokunen viikko sitten kävinkin jo kertomassa Omnian vaatetusalan opiskelijoille kokemuksistani Bilbaossa. Kuuntelijoiden joukossa oli muutamia henkilöitä, jotka olivat jo pohtineet harjoittelua ulkomailla.

Lopuksi haluan kumota kaikki yleisimmät tekosyyt, joita kv-harjoitteleva pohtiva saattaa vielä epäröidä. Kansainvälisyyskokemus on todellakin mahdollisuus - ei uhka!


Moni väittää, että opiskelijavaihtoon lähteminen on turhan monimutkaista ja vaivalloista. Mutta itse asiassa se on helpoin tapa päästä ulkomaille. Esimerkiksi minulle järjestyi koulun puolesta sekä työharjoittelupaikka että asunto, ja myös lennot olisivat järjestyneet, ellen olisi halunnut varata niitä itse. Toki lähtijän to do -listalle jää matkalaukkujen pakkaamisen ohella mahdollisesti myös mm. passiasiat, rokotukset sekä (ali)vuokralaisen hankkiminen Suomeen.

Taloudellinen toimeentulo ulkomailla saattaa huolettaa monia. Kannattaa tosin muistaa, että hetkellinen tulojen lasku on vain pieni hinta ainutlaatuisista kokemuksista. Apuraha kattoi minun kohdallani majoitukset ja lennot, ja siitä jäi vähän ylikin. Lisäksi minulle oli iso etu siitä, että täytin aikuiskoulutustuen ehdot. Mutta ennen kaikkea tärkeintä on muistaa, että parhaille kokemuksille ei voi hintalappua laittaa.

Kielitaidon ruosteessa olemista on ihan turha jännittää. Sehän on itseasiassa nimenomaan erittäin hyvä syy lähteä!

Ja viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi - ikä on ehkä huonoin tekosyy jättää kansainvälinen työharjoittelu tekemättä. Vaihtokokemuksia ei ole tarkoitettu vain parikymppisille. Esimerkiksi Bilbaon kämppikseni olivat iältään 27-45-vuotiaita, ja osalla heistä oli myös lapsia.




Kirsikkana kakun päällä jakso ulkomailla tarjoaa mahdollisuuksia matkusteluun, antaa ymmärrystä uusiin kulttuureihin ja tuo uusia tuttavuuksia ja verkostoja. Moni työnantaja myös arvostaa kansainvälisessä ympäristössä hankittua työkokemusta.

Bilbao-ajalta päälimmäisenä tunteena on minulle jäänyt mieleen kiitollisuus kaikista kokemuksista, joita espanjalainen kulttuuri minulle (jälleen) tarjosi.

Kansainvälisyyskokemuksia kannattaa lähteä hakemaan avoimin mielin ja uteliaasti. Ulkomailla asumisen vuodet ovat juuri niitä asioita, joita sitten harmaapäisenä mummona tai ukkina muistellaan kiikkustuolissa.

Ylipäätään totaalinen irtiotto perusarjesta tekee todella hyvää jokaiselle.

maanantai 21. toukokuuta 2018

I can speak Spanglish muy bien!

Pari päivää sitten eräs nainen kysyi minulta kadulla reittiohjetta. Baskiksi.

Menin niin hämilleni, että en pystynyt enää puhumaan edes espanjaa. Sen vielä ymmärrän, että ihmiset lähestyvät vaaleaa suomalaista naista espanjaksi, mutta että baskiksi! En osannut sanoa muuta kuin pari epämääräistä lausetta, jollakin kielellä, jota en itsekään enää tunnistanut. Sekä poispäin lähtiessä "agur!", joka tarkoittaa baskiksi "heippa".

Täällä päin suhteellisen harva puhuu englantia, tai ainakin kynnys kielen käyttämiseen näyttää välillä olevan korkea. Ei ole harvinaista, että kaupassa myyjät häviävät sekunnin murto-osassa takahuoneeseen, kun joku pyytää palvelua englanniksi. Pienestäkin espanjan kielen taidosta on hyötyä myös siinä tilanteessa, kun englanninkielisestä ruokalistasta onkin käännetty vain otsikot. Tai kun automaatista metrolippuja ostaessasi huomaat, että englannin kielen valitsemisesta ei oikeastaan ole mitään hyötyä: kielivalinta kääntää vain osan teksteistä ja loput ovat espanjaksi.

 


Kun saavuin Bilbaoon, ensimmäisten päivien aikana oloni oli kuin savolaisella Raumassa. Onko tämä kieli oikeasti se sama kieli, jota olen opiskellut jo vuosia? Aksentti kuulosti ainakin aluksi kovin erilaiselta kuin esimerkiksi Madridissa.

Työharjoittelupaikallani puhumme pääasiassa espanjaa. Tosin välillä, kun oma sanastoni on lopussa, keskustelu lipsahtaa välillä spanglishin puolelle. Spanglish oli tuttu kieli myös Madridin vaihtoaikojeni alkumetreillä, kun me uudet opiskelijat saavuimme yliopistolle.

Oma suhtautumiseni espanjan kielen käyttämiseen on välillä vähän turhankin peloton. Vaikka pärjäänkin perustilanteissa ihan hyvin, unohdan välillä sen, että sanavarastoni ei kata kuitenkaan kaikkia aihepiirejä. Kun aloitan tarinani, saatan parin lauseen päästä tajuta, että nyt muuten mennään ojasta allikkoon. Näin on käynyt esimerkiksi silloin, kun aihepiiri on koskenut vaikkapa politiikkaa tai etenkin suomalaisia insidevitsejä, jotka eivät ulkomalaisille helposti aukene, kulttuuritaustankaan vuoksi.


Espanjan kielen sanojen unohtamiseen liittyvät tilanteet muistuttavat välillä sitä kuin pelaisi Aliasta ilman pelikortteja. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun yritin kysyä baarimikolta tiskillä juomaani pilliä. Sanoin espanjaksi, että haluan juomaani "asian, jonka nimeä en nyt osaa sanoa espanjaksi" ja piirsin sormellani pillin kuvan juomani edessä.

- "Haluatko sinä jäitä? Vai lusikan? Vai ehkä terästystä?", arveli baarimikko.

- Ei ei ei!

Tarjoilijalla ei näytä lamppu syttyvän. Ei yhtään ennen kuin kolme muuta asiakasta huutavat tarjoijalle kuorossa.

- Pajita... Pajita! ... Eso es la PAJITA!" (pilli).

Tällä Alias-kierroksella baarimikko hävisi asiakkaille 3-0.


Oma periaatteeni on ollut puhua aina espanjaa - siitä huolimatta, että englanninkielistä palvelua olisi tarjolla. Sehän on tietysti paras keino kehittää kielitaitoaan.

Jotkut espanjan kielen sanat muistuttavat kovasti englantia. Vaikkapa sanat "koulutus" (education = educación), "neuvottelu" (negotiation = negociación), "asunto" (apartament = apartamento) ja "projekti" (project = proyecto).

Joskus, kun jokin sana ei tule mieleeni, saatan yrittää arvailla espanjankielisiä sanoja englanninkielisten perusteella - tosin vähän vaihtelevalla menestyksellä.



Viikko sitten arvasin kaupassa oikein, että paristo sanotaan "batería" (engl. battery), mutta taas pieleen taas meni silloin, kun ruokakaupassa asioidessani yritin etsiä basilikaa. Olin nimittäin (lähes) sataprosenttisen varma, että basilika on suomelle lainasana. Yritin siis kysellä basilikaa pariltakin eri myyjältä, mutta heikolla menestyksellä. 

- Basilica...?

- Basico??

- Basil...???

Yritin (heh) myös "perinteiseen tyyliin" hieman korottaa ääntäni, että auttaisiko se.

- BASILIKA!

Mutta ei. Siitäkään ei ollut mitään hyötyä.

Kolmas myyjä jopa yritti sinnikkäästi auttaa minua. Kiersimme läpi koko hevi-osaston, josta myyjä esitteli minulle varmaan kaiken mahdollisen, mutta ei basilikaa.

No kotona sitten tarkastin, että mikä se basilika oikein onkaan espanjaksi. Sehän olikin "albahaca"! Ei eipä sitten ollutkaan ihme, että myyjät eivät päässeet perille, mitä minä oikein halusin.


Lopuksi vielä kuulumisia työharjoittelustani. Blogini seilaa hieman jäljessä reaaliaikaa, mutta kerron nyt kuulumisia viime viikolta, joka oli 7. työharjoitteluviikkoni (7.5-11.5.2018). 

Seitsemännen työviikkoni aikana erilaisten puseroiden ompelu oli keskiössä. Työharjoittelujoukkioomme liittyi viikon aikana uusi harjoittelija. Portugalilainen Katarine. Aika kansainvälinen porukka siis ollaan tällä hetkellä.

Alkuviikosta jatkoin työskentelyä samojen valkoisten kevyillä kauluksilla varustettujen puseroiden kanssa, joita tein myös viime viikolla. Otin kaksi uutta M-koon puseroa työn alle ja sainkin ne alkuviikosta melkein valmiiksi. Ainostaan helmojen ja hihojen huolittelu jäi kesken siinä vaiheessa ennen seuraavia tehtäviä.

Saimme toisen harjoittelijan, Arnan, kanssa tehtäväksi ommella sarjatuotantona peruspaitapuseroita. Puseroita tuli ommella kolmea eri väriä ja kolmea eri kokoa (S, M, L). Yhteensä siis 9 puseroa.


Arna oli jo esivalmistellut puseroiden (mm. silittänyt nappirivien paikat kohdilleen sekä ommellut tukikankaita kauluksia varten) siinä vaiheessa, kun hyppäsin mukaan töihin. Otin työn alle aluksi kolme M-kooon puseroa, jotka sain kaikki myös valmiiksi. Sen jälkeen ompelin vielä kaksi vaaleaa kukallista L-koon puseroa ja aloitin myös punaisen paitapuseron valmistamisen. 





Puserot onnistuivat hyvin ja niistä tuli siistejä. Sarjatuotantojen parissa sain mukavasti rutiinia esimerkiksi kaulusten ompeluun. Kun ekoissa puseroissa piti pohtia oikeaa työjärjestystä, seuraavissa puseroissa työskentely sujui jo nopeammin. 


maanantai 14. toukokuuta 2018

Mañana, Mañana!, totesi remonttireiska, kun keittiön seinän hajoitti

Miksi missään kaupassa ei myydä tuoretta basilikaa? Mitä tuo baskinkielinen graffiti tuossa seinässä tarkoittaa?

Miten täällä pystytään asumaan niin kylmissä taloissa? Entä miten espanjalaiset voivat olla niin hoikkia, vaikka lähes jokaiseen elintarvikkeeseen on lisätty sokeria?

Miksi? Miten? Mitä? Missä? Ja minne?

Ulkomailla asuessa riittää niin paljon ihmeteltävää ja aktiviteettejä, että viikot lipuvat eteenpäin kuin siivillä. Nyt Bilbaon vaihtojaksostani on jo 3/4 takana. Ei kai - vastahan minä tänne tulin??



Tämä on minulle nyt kolmas kerta kun asun Espanjassa. Vaikka olenkin aina kotiutunut Espanjaan nopeasti, tuntui tällä kertaa kotoutuminen tuntui vielä aiempaankin nopeammalta. Jo ensimmäisellä viikolla tuntui sitä kuin olisin asunut täällä jo viikkoja.

6. työharjoitteluviikollani (30.4-4.5.2018) harjoittelupaikallani järjestettiin outlet-myyntitapahtuma, jota varten teimme yhdessä valmisteluja. Kävimme läpi varastosta aiempien kausien tuotteita, joita pakkasimme ja hinnoittelimme myyntiä varten. Tapahtumassa oli myynnissä myös ulkopuolisen yrittäjän valmistamia keramiikkakoruja.



Samalla kun I Feel Nutin kanta-asiakkaita vieraili outlet-myyjäisissä, me harjoittelijat teimme toimistolla normaaleja viikkorutiinejamme.

Alkuviikosta jatkoin työskentelyä edellisellä viikolla aloittamieni kahden valkoisen kauluspuseron kanssa ja sain ne myös valmiiksi. Olihan se toki hieno hetki ommella ensimmäiset I Feel Nut -brändin merkit valmiisiin puseroihin kiinni!

Puseroissa kaulus ei ollut ihan perinteinen herrainkaulus vaan kevyempi versio siitä.  Kaksinkertainen kangas (sisältäen tukikankaan) tuli ainostaan niskan taakse, ja muutoin kaulus miehustan kohdalta toteutettiin yksinkertaisesta kankaasta. Ainoastaan saumanvarat käännettiin taitteella nurjalle puolelle piiloon.

Pystyin ompelemaan puserot melko itsenäisesti, mutta kauluksista varmistelin Andrealta pari yksityiskohtaa ennen ompelua. Puseroissa käytettiin tyypillisiä teollisia työskentelymenetelmiä. Esimerkiksi olka- ja sivusaumat toteutettiin niin, että ensin ommeltiin suorat osuudet, jonka jälkeen saumanvarat huoliteltiin yhteen saumurilla.



Myös 6. työharjoitteluviikolleni osui yksi keväinen juhlapyhä, nimittäin paikallinen "vappu". Espanjalaiset viettävät työväenpäivää 1. toukokuuta, jolloin myös I Feel Nutin toimisto oli kiinni.

Pienen vappuloman jälkeen sain uusia tehtäviä värikkäitten kesäpaitojen parissa. Sain valmiiksi leikatut palat kolmeen eri väriseen hihattomaan kesäpuseroon. Puseroiten malli oli yksinketainen. Niissä oli v-kaula-aukot, jotka huoliteltiin vuoritetulla alavaralla. Puseron alareuna huoliteltiin taas päärmeellä.

Sain puserot muuten valmiiksi, mutta kädentiet piti jättää toistaiseksi tekemättä. Niitä varten oli vielä hankittava huolittelunauhaa (tai vastaavaa tarviketta), jota ei toimistolla toistaiseksi ollut.

I Feel Nutissa olen tykännyt siitä, että saan työskennellä omassa tahdissa ja itsenäisesti, mutta tarvittaessa apu on aina lähellä.


Sen lisäksi, että ompelin puseroita, autoin Maitea mittatilaushäämekon yläosan proton toteuttamisessa. Se oli itse asiassa aika mielenkiintoista ja opettavaista hommaa. 

Leningin yläosan "pohjakangas" oli ommeltu kukallisesta, läpinäkyvästä pitsikankaasta. Koska alkuperäisessä pitsikankaassa kukat olivat vain harvakseltaan, piti niitä sommitella ja ommella pohjakankaaseen lisää. Tarkoituksena oli kuitenkin jättää sopiviin kohtiin yläosassa ihoa myös näkyville. 

Valkoisia kukkia ratkottiin irti vastaavasta pitsikankaasta, jonka jälkeen kukat sommiteltiin nuppineulojen avulla sopiville paikoille mallinuken päällä olevaan protoon. Lopuksi kukat ommeltiin käsin alustaville paikoilleen sovitusta varten. 




Vappuviikolla Bilbaon keskustassa järjestettiin vuosittainen Dos de Mayo -tapahtuma, johon sisältyi kirpputorimyyntiä sekä kaikenlaisia ulkoilmatapahtumia. Tarjolla oli mm. flamencoa, afrikkalaista tanssia ja laulua sekä isot dj-bileet illalla kaduilla.

Työharjoitteluaikani Bilbaossa on ollut antoisaa ja rentoa sekä työn että vapaa-ajan osalta. Tosin ainoa asia, joka täällä on hieman vaatinut pitkää pinnaa sekä joustamista - sekä minulta että kämppiksiltäni - on ollut asuntoomme liittyvät käytännönasiat.



Kun saavuin tähän asuntoon ensimmäisenä päivänä ja olin juuri purkanut matkalaukut huoneeseeni, huomasin ikkunan ympärillä sekä lattian rajassa olevan paljon näkyvää hometta. Vaihdoin tavarani toiseen tyhjään huoneeseen ja ilmoitin asunnon vuokranneelle toimistolle tilanteesta. No tänne tuli sitten joitakin remonttimiehiä, jotka (kuulemani mukaan) "desinfioivat" ja maalasivat huoneen uudelleen. Näin suomalaisen näkökulmasta tilanne näytti kummalliselta. Melkeinpä "Purukumilla me paikkaamme sen!" -lastenlaulun tyyppiseltä ratkaisulta, jossa ongelmat lakaistaan vain maton alle. 

Mutta kaikki täällä vaan vakuuttivat tilanteen olevan ok ja että home olisi eri asia täällä Espanjassa kuin Suomessa. Samaa myös totesi tässä maassa pitkään asunut suomalainen ystäväni ja jopa Rakennuslehden artikkelissa oltiin samoilla linjoilla. No kaikesta huolimatta pääasia on ollut se, että en ole ainakaan itse saanut mitään home- tms. oireita täällä Espanjassa asumisen aikana vaan olen ollut koko ajan erittäin terveenä. 


Kimppakämppämme sijaitsee metron varrella rauhallisessa Bassarraten kaupunginosassa, josta on hyvät yhteydet keskustaan. Asunnossa perusasiat (mm. netti, keittiötarvikkeet, kodinkoneet jne) ovat muutoin olleet kunnossa, mutta asumisrauha tuntuu täällä olevan välillä hieman suhteellinen käsite. 

Naapurimme ovat todella äänekkäitä ja seinät täällä tuntuvat olevan kuin paperista. Välillä tanssitaan ripaskaa puukengissä olohuoneessa ja toisinaan taas raahataan raskaita huonekaluja huoneesta toiseen. Siinä ohessa järjestetään karaokeiltoja sekä kutsutaan puolen korttelin lapset kylään vaikka keskiyöllä. Tiedä häntä, mutta siltä se ainakin kuulostaisi... 

Asunnossamme on myös tehty useita remontteja viime viikkoina, eikä niihin liittyvää tiedotusta ole tehty. Myöskään sanaa "yksityisyys" ei täällä näytetä tuntevan. Raksaäijät, lämmitysjärjestelmien tarkastajat, siivoojat tai ketkä tahansa paukahtavat ovesta sisään asuntomme ilmoittamatta. Riippumatta viikonpäivästä tai kellonajasta, ja useinpa vielä omilla avaimillaan. 

Yhtenä päivänä kun tulin töistä, oli asunto vaihteeksi täynnä remonttimiehiä. Kämpän lattiat oli vuorattu umpeen aaltopahvilla - ja tietenkin ilman mitään ennakkovaroituksia. Lämmitysjärjestelmän uusimisen vuoksi keittiön ja olohuoneen väliseen seinään oli porattu pään mentävä aukko, ja myös vessan seinässä oli reikä. Keittiön kaapit oli revitty irti ja nostettu keskelle lattiaa niin, että kulkeminen on hankalaa. Kaikki yleiset tilat olivat täynnä hienoa rakennuspölyä ja remonttitarvikkeita. Ja olisi tietenkin ollut hyvä tietää myös etukäteen, että lämmin vesi tullaan katkaisemaan 1,5 vuorokaudeksi. 

Kun kysyin remonttimieheltä, että milloin rakennustarvikkeet viedään pois asunnosta, oli vastaus epämääräinen. Ehkä huomenna tai sitten parin päivän päästä... 

Vastuu täällä tuntuu olevan usein kuulijalla. 


Ehkä kaikista äsyttävin asia remonteissa on ollut se, että eräänä päivänä asuntomme ulko-ovi oli jätetty auki rappukäytävään remonttihommien ajaksi. Käytännössä kuka tahansa rapusta olisi voinut kävellä sisään ja napata ulko-oven vieressä olevista huoneistamme kainaloonsa läppärit ja muun henkilökohtaisen omaisuutemme. Vastaavaa huolimattomattomuutta en voisi ikinä kuvitella Suomessa tapahtuvan. Päästinpä siinä sitten pari suoraa sanaa raksamiehille siitä, että tälläinen ovien auki jättäminen ei todellakaan käy kuuloonsa jatkossa. 

No vaikka hampaita olemme saaneetkin kämppisten kanssa kiristellä asumisen haasteiden kanssa, onneksi lääkkeet tuohon ärsytykseen ovat kuitenkin lähellä. 

Pyyhe, aurinkorasva ja bikinit vain laukkuun - ja biitsille. Siellä saa kirjaimellisesti karistettua rakennustomut pois jaloistaan. Rantojen tomut ovat taatusti mukampi vaihtoehto!